Pariterapia
Pariterapian tavoitteena on avata puolisoitten välisten ristiriitojen ja keskinäisen vuorovaikutuksen solmuja. Jokaisella meistä on omat tiedostamattomat tarpeemme ja toiveemme, jotka tuovat jännitteitä ihmissuhteisiimme, myös parisuhteeseen. Terapeutti rohkaisee puolisoita tarkastelemaan näitä oman itsensä piilossa olevia puolia, jotka vaikuttavat yhteiseen elämään. Hän toimii parille ikään kuin peilinä, jonka avulla he voivat nähdä omien reaktiotapojensa vaikutuksen parisuhteessaan ja siinä tapahtuvassa kommunikaatiossa. Kun tiedostamattomia asioita tuodaan näkyville ja tietoisiksi, niitä voidaan myös muuttaa ja sitä kautta parisuhde voi kehittyä. Pariterapian päämääränä on auttaa puolisoita löytämään kummankin kannalta mahdollisimman hyvä ratkaisu elämän kysymyksiin.
Kriisitilanteissa tapaamiset pyritään aloittamaan mahdollisimman pian ja riittävän tiheästi, jotta pari pääsee vaikeimmasta vaiheesta ja kuluttavimmista tunteista eteenpäin. Tilanteen helpottaessa on tärkeää, että parit sitoutuisivat vielä jatkamaan yhteistä työskentelyä, jotta suhteen kasvu ja muutos voisi tapahtua syvemmällä ja kestävämmällä tasolla.
Tarvittaessa terapeutti tapaa puolisoita myös erikseen, jolloin pysähdytään tutkimaan syvällisemmin kummankin henkilökohtaisia kysymyksiä. Joskus voidaan päätyä myös siihen, että pariterapian sijasta tai pariterapian jälkeen pariskunnasta jompikumpi tai molemmat jatkavat työskentelyä omassa yksilöterapiassaan.
Sosionovan nais- ja miesterapeutti voivat työskennellä myös yhdessä pariskunnan kanssa, jolloin suhteen vuorovaikutusta ja miehen ja naisen erilaisuutta tarkastellaan molempien sukupuolten näkökulmasta. Samaa sukupuolta oleva terapeutti pystyy eläytymään omaa sukupuoltaan olevan asiakkaan tunnekokemuksiin ja näin terapeuttipari voi toimia tulkkina erilaisuuden ymmärtämisessä. Kun löydetään yhteinen ihmettelyn kenttä, on mahdollista hyväksyä toisen erityisyyttä uudella tavalla.