Hanna Rauanheimo

Gestalt-terapia (hahmoterapia) on psykoterapian muoto, jonka sovellusmahdollisuudet ovat laajat. Sitä voidaan käyttää erilaisten psyykkisten ja psykosomaattisten vaivojen (esim. masennus, ahdistuneisuus, paniikkihäiriö, (työ)uupumus, psyykkisperäinen kipuilu ja ”keholla reagoiminen”) sekä parisuhde ja vuorovaikutusongelmien työstämiseen. Gestalt-terapialle luonteenomaista pyrkimys aitoon kontaktidialogiin asiakkaan ja terapeutin välillä sekä asiakkaan koko kokemuksellisen kentän huomioiminen (mieli, keho, ympäristö). Asiakkaan tilanteesta riippuen voidaan työskennellä joko ”lyhytterapeuttisesti” (esim. 5 käyntikertaa) tai pidempikestoisena terapiana (1-4 v).

Gestalt-terapian perustaja oli saksalainen psykiatri, Frederick (Fritz) Perls. Hän julkaisi ensimmäiset Gestalt-terapiaa koskevat teoksensa jo 1940-luvulla, joten siinä mielessä Gestalt-terapia on jo varsin perinteikäs terapiamuoto, vaikka sillä Suomessa on yhä edelleen vahva vaihtoehtoisen terapian maine. Perls oli itse oman aikansa terapiamaailman kapinallinen, joka lähti kehittämään opiskelemaansa psykoanalyysia aivan omaan suuntaansa. Freudin lisäksi hän sai paljon vaikutteita mm. draamatyöskentelystä, zen-filosofiasta ja Wilhelm Reichilta, joka loi oman, kehotyöskentelyyn perustuvan terapiamuotonsa.

Gestalt-terapian käytännön työskentelyn keskiössä on kokemuksellisuus ja tiedostaminen. Olemme enemmänkin kiinnostuneita siitä, mitä ihmisessä (ja ihmisten välillä) tapahtuu ja miten se tapahtuu, kuin siitä, miksi se tapahtuu. Tähän pysähtyminen, tai paremminkin; tämän tiedostaminen myös tuo esiin ne mahdolliset menneisyyden keskeneräiset asiat, jotka meitä estävät elämästä nykyhetkessä. Tästä tulee Gestalt-terapiaan keskeisesti kuuluva tässä-ja-nyt painotus – muutos on mahdollinen vain tulemalla entistä paremmin läsnä olevaksi nykyhetkeen. Nykyisin vastaavassa merkityksessä käytetään paljon termiä ”tietoinen läsnäolo”. On hyvä kuitenkin muistaa, että tietoinen läsnäolo ei ole vain joku nopeasti opittava temppu, vaan ennemminkin elämänasenne, jonka oppimiseen ja ymmärtämiseen kuluu oikeastaan koko loppuelämä…

Kontakti on keskeistä Gestalt-terapiassa. Aito kontakti-dialogi asiakkaan ja terapeutin välillä on perusedellytys työskentelylle, joka mahdollistaa myös sen, että asiakas saa paremman kontaktin itseensä, kehoonsa, ajatuksiinsa sekä toivon mukaan myös toisiin ihmisiin. Suhde ympäristöön (sekä sosiaaliseen että fyysiseen) nähdään monella tapaa merkityksellisenä ja sitä myös käytetään työskentelyn apuna; asiakasta voidaan pyytää tietoisesti havainnoimaan ympäristöä ja huomioimaan, miten se vaikuttaa heihin sisäisesti. Sitä voidaan käyttää myös apuna maadoittamisessa asiakkaan ollessa vahvan ahdistunut ja ylikierroksilla.

Kontakti toisiin ihmisiin on usein terapiaan tulleilla ihmisillä monin tavoin ongelmallinen, jolloin on tärkeää pysähtyä tutkimaan näitä nk. kontaktirajahäiriöitä. (Karkeasti jaoteltuna nämä rajahäiriöt voidaan jakaa viiteen eri luokkaan, jotka ovat introjektio, projektio, deflektio, retroflektio ja konfluenssi). Näihin nykyhetken kontakteihin keskittyminen kokemuksellisesti (esim. kaksoistuolityöskentelyn avulla) auttaa tiedostamista ja tuo usein myös esiin mahdollisia aikaisemmista ihmissuhteista keskenjääneitä, ikäviä kokemuksia. Näitä taas voidaan työstää erilaisten kokeilujen avulla.

Kokeilujen kirjo Gestalt-terapiassa on laaja, ulottuen toiminnallisemmista samastumis/kaksoistuoli ym. kokeiluista ja mielikuvatyöskentelyistä hyvin hienovaraisiin ja ulospäin vähäeleisiin kokeiluihin (”Kokeile, voisitko katsoa minua samalla kun sanot…”). Kokeiluja tehdään myös minän eri puolten, tai minästä vieraantuneiden puolten esiin saamiseksi ja integraation parantamiseksi eri puolten välillä. Kokeilun tarkoituksena on aina tiedostamisen lisääminen.

Asiakkaan lisääntyneen tiedostamisen tarkoitus on johtaa aikaisempaa parempaan ”luovaan sopeutumiseen” eli vastuunottoon omasta tilanteesta ja aktiiviseen toimintaan oman hyvinvoinnin eteen. Se pitää sisällään myös valinnan vapauden lisääntymisen; asiakas ei enää ole automatisoituneiden reaktioidensa vanki vaan kykenee myös toimimaan toisin. Puhtaimmillaan tämä voidaan ymmärtää suorastaan filosofi Martin Heideggerin tarkoittamana ”silleen-jättämisenä”- kun olen tietoisesti läsnä, ymmärrän mitä tapahtuu ja mitä olen tekemässä. Ja sen muutaman sekunnin aikana voin myös valita, toiminko vanhan kaavan mukaan vai ”jätänkö silleen” eli valitsen toisin.

Vastuunotto sisältää myös aikaisempaa vastuullisemman asenteen ihmissuhteissa – en sekoita enää samassa määrin omia tarpeitani ja kehityksellisiä puutteitani läheiseeni, vaan pystyn paremmin ja aidommin kohtaamaan hänet omana itsenään – omana itsenäni.

Erään asiakkaan sanoja lainaten:

”When I came to therapy
I thought that therapy would
help me to find my True Self.
Instead, I have found myself to be true.”